May 11, 2016

"Aika houkutteleva ansa oot."




Törmätessäni ansa-termin käyttöön tälläisessä yhteydessä, saa se silmät pyörähtämään päässäni ja minut puistelemaan päätäni ihmisten tyhmyydelle.  Tässä yhteydessä ansallahan tarkoitetaan transnaista, jonka mies kokee ulkonäöllisesti viehättäväksi, mutta tämä osoittautuukin niin sanotuksi ansaksi transsukupuolisuutensa takia eli koska tämä ei ole syntynyt vaginan kanssa. Kyseisen termin käytössä ja tuollaisessa ajattelussa on kaikki väärin, mutta silti se tuntuu olevan varsin yleistä etenkin ulkomailla. Olen kuullut termiä käytettävän kyllä myös Suomessa ja otsikon lause (ja julkaisemani twiitin lainaus) on suora lainaus saamastani kommentista.

Omalla tavallaan on huvittavaa sekä todella surullista, että on pitänyt luoda termi kuvaamaan viehättäviä naisia, joilla sattuu olemaan penis tai joilla on joskus ollut penis. Transnaisen ajatteleminen viehättävänä on niin suuri kolhu joidenkin miesten maskuliinisuudelle, että he ovat menneet keksimään oman terminsä tälläisten tapauksien varalle Tällä termillä voi sitten kuitata koko asian ja lakaista homman maton alle. Jälkeenpäin voidaan ehkä nauraa, että mites sitä nyt nuin kävikään hehheh. 
Transnaisena koen tälläisen ansana ajattelun todella loukkaavana. Ei minulla ole tavoitteena huijata ketään. Olen vain avoimesti oma itseni ja ilmaisen itseäni ulkonäköni kautta. Tätä lukiessa jotkut ovat varmasti ajatelleet minun ottavan asian liian vakavasti ja että tartun pikku asioihin. Suomessa tähän aiheeseen liittyvistä tapoista/murhista ei kuitenkaan mielestäni ole uutisoitu (en ainakaan muista nähneeni). Sosiaalisen median kautta olen törmännyt moniin tapauksiin, (ja pienellä googlettamisella löytyy lukematon määrä lisää tapauksia), joissa transihmisiä on tapettu sen takia, että he sattuvat olemaan trans. Monissa tapauksissa on myös ollut taustalla juuri tämä ansana oleminen ja miesten huijaaminen. Transnaisia on tapettu ja tapetaan sen takia, että he ovat julkisesti oma itsensä, ja joku kokee kiinnostuksensa heitä kohtaan niin suurena kolhuna maskuliinisuudelleen, että he päättävät tappaa. Tulipas taas turvallinen olo lähteä ovesta ulos.


Oletko katsonut esimerkiksi elokuvan Kauhea kankkunen 2 tai ehkä vähän tutumman Mies ja alaston ase 33 1/3 - Viimeinen solvaus? Niissä tämä sama asia on esitetty vitsinä, jolle sitten nauretaan. Keskeisessä roolissa oleva mies tapaa kauniin naisen, naisella onkin penis, mies on järkyttynyt, paniikissa, vihainen... Hehheh hauskaa, ja elokuva jatkuu. Minkälaisen kuvan tämä antaa transsukupuolisuudesta ja millaisen kuvan tämä antaa nuorelle, joka pohtii sukupuoltaan tai joka on jo tajunnut olevansa trans?
 Jos flirttailet, johdat miehiä harhaan ja olet valehtelija. Ihan kuin transsukupuolisena ihmisten tapaaminen ja flirttailu ei olisi pelottavaa jo valmiiksi. Kuitenkin, koska transsukupuolisuuteni takia olen ansa ja huijaan miehiä, on vielä kaiken lisäksi ihan ok, jos kyseinen mies lyö minua turpaan asian takia. Minähän tässä häntä harhaan johdin.
Hari Nefin (näyttelijä, malli ja kirjailija) twiittiä epäsuorasti lainaten ja suomentaen:


Kaikkien heteromiesten on korkea aika tajuta ettei kromosomit ja vaginat ole sama asia kuin se minkä koet viehättävänä ja mikä saa sinut kiihottumaan.


hat: Varusteleka | necklace: secondhand | t-shirt: Gina Tricot | bra: Seppälä | belt: secondhand | shorts: Gina Tricot | garter belt: Adam&Eve | stockings: a gift | shoes: Chockers Shoes

Kyllä tekstini on osittain kärjistettyä, mutta on myös totta etten minäkään uskalla tuosta noin vaan mennä keskustelemaan esimerkiksi baarissa jollekkin jätkälle, jonka kanssa katseet ovat kohdanneet useamman kerran illan aikana. En voi koskaan olla varma ihmisten reaktiosta transsukupuolisuuttani kohtaan.

Olen hetero nainen, joten postaus on kirjoitettu minun näkökulmastani ja suunnattu miehille. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö ansana ajattelu voisi koskea transmiestä, etteikö nainen voi ajatella transnaista ansana jne. Aivojen käyttö ja lukemasi soveltaminen muihin näkökulmiin on aina sallittua.
Huomaa myös saamassani kommentissa (otsikko) käytetty aika-sana. Siihen liittyviä ajatuksiani käsittelin melkein vuosi sitten postauksessa "Oot aika kaunis transtytöksi".

Joidenkin asioiden suuntaa antavana lähteenä käytin internetistä paria artikkelia ja yhtä blogipostausta. Näistä hain vain näkökulmia ja esimerkkejä, joten mitään en ole suoraan niistä lainannut.
Asukuvat on otettu 6.9.2015 Traconin jälkeen ja ne ovat tässä postauksessa ihan vaan koska halusin tunkea tähän kuvia itsestäni. Look at my butt and enjoy!



6 comments:

  1. Näytät turhan kauniilta mieheks. ;) Enemmänkin olet positiivinen yllätys.

    ReplyDelete
  2. "Ansa" on kotoisin chanikulttuurista, ja tarkemmin ottaen animeharrastajien keskuudesta. Pelkistetyn piirrostyylinsä takia anime/mangahahmot on helppo sekoittaa keskenään, varsinkin jos piirtäjä niin haluaa tehdä. Termi juontaakin alkunsa siihen, että joissain sarjoissa on ollut kaunis nainen joka onkin sitten myöhemmin paljastettu mieheksi - tällöin on ollut niin sanotusti "ansassa" jos on ihastunut kyseiseen hahmoon. "Trap" onkin alun alkujaan ollut hyvin tiukasti kiinni anime- ja manga subkulttuurissa, mutta ilmeisesti se on sitten levinnyt todellisen elämän puolellekin täysin irrallaan alkuperäisestä kontekstista. Itse en koskaan käyttäisi kys. sanaa oikeasta henkilöstä. Valitettavasti kaikille tämä ei näytä olevan yhtä selvä asia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kieltämättä kuulostaa järkevältä, että se on alunperin ollut tuollaisessa asiayhteydessä. Monet ei vaan ymmärrä tuollaisten termien olevan loukkaavia oikeasta henkilöstä käytettäessä tai sitten eivät yksinkertaisesti välitä.

      Delete
  3. Tiedätkö miksi se iskee egoon? Ennen iski varmasti maskuliinisuuteen joo, mutta nykypäivänä on paljon enemmän avoimempia miehiä. Varmasti suakin moni mies lähestyy, ei pitäis olla pulaa, eikö niin? Mutta moni kuitenkin jänistää loppumetreillä, koska heteronaiset kavahtavat biseksuaalisia miehiä.

    Glamour-lehti teki tutkimuksen, jossa kysyttiin heteronaisilta voisivatko he seurustella miehen kanssa, jolla on ollut seksuaalisia kanssakäymisiä miehen/miesten kanssa. Vastaajista 63% vastasi EI. Koska et nyt satu olemaan täysin synnynnäinen nainen niin tuossa 63%:ssa on myös suurin osa sellaisia naisia, jotka pitäisi miestä epämaskuliinisena ja homona, jos miehellä olisi ollut jotain juttua transnaisen kanssa. Usein kuvitellaan, että miehet on jotenkin epäsuvaitsevampia kuin naiset vaikka kyllä naiset ovat todella lähellä. Naiset on paljon jyrkempiä miesten seksuaalisuuden suhteen. Suurimmalle osalle olot joko hetero tai homo. Valitettavasti naisetkaan eivät niin suvaitsevaisia ole vaan sinun kanssasi, jos joku mies olisi intiimisti merkitsisi suuri osa naisista tämän miehen homoksi.

    Ironista saman tutkimuksen mukaan kuitenkin on, että yhtä moni nainen on joko antanut oraalista tyydytystä toiselle naiselle tai vastaanottanut sitä. Oon seurannu jotain transsukupuolisia tyyppejä Youtubessa ja moni heistä sanonut, että naisilta tulee tosi paljon vihaisia kommentteja ja niitä miehiä haukutaan homoiksi, kun ovat kehdanneet mennä sänkyyn "miehen" kanssa eikä naisen. Ei biseksuaalisuuden tai transnaisista pitämisen myöntäminen nykypäivänä miehiä miesten takia pelota vaan kaksinaismoralististen naisten takia.

    https://mic.com/articles/135145/why-are-so-many-women-unwilling-to-date-bisexual-guys#.jhOWwcyKl

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kai tuo voi joikkekkin olla se syy, mutta mitä itse olen jutellut asiasta miesten kanssa, salassa transnaisista kiinnostuneet eivät yleensä halua etenkään kaverien ja tuttujen tietävän asiasta. Monesti miehillä on vielä enemmän miehiä kaveriporukassa (vähän stereotyyppistä), joten minun kokemuksen ja kuulemani mukaan miehiä pelottaa eniten juuri se toisten miesten suhtautuminen. Ei siis kannata ilmaista nuin jyrkästi tuota "ei biseksuaalisuuden tai transnaisista pitämisen myöntäminen nykypäivänä miehiä miesten takia pelota vaan kaksinaismoralististen naisten takia." Ymmärrän kyllä pointtisi ja se on varmasti osa tätäkin asiaa.

      Delete